
Paloturvakaapit
YMPÄRISTÖTUKUN PALOTURVAKAAPIT
Meillä on tarjolla paloturvakaappeja erilaisiin käyttötarkoituksiin ja malleista löytyy hyväksynnät monien eri standardien mukaan. Kaappien runkorakenne voi olla kipsilevyistä tehty sandwich-tyyppinen rakenne tai laadukkaimmillaan paksua palobetonivalua.
Paloturvakaapin käyttötarkoitus usein määrittelee myös rungon rakenteen; muun muassa saranoinnit joutuvat suurelle rasitukselle, ja sen takia esimerkiksi myymälä- ja arkistokaapit vaativat kestävän tukevan rungon.
Jos kyse ei ole suoranaisesta paloturvakaapin tarpeesta, vaan halutaan vain yleisesti parempi suoja, tällöin esimerkiksi arkistokaapeissa rakenne voi olla paloa eristävä. On kuitenkin hyvä muistaa, että tällaiset kaapit eivät ole palotestattuja hyväksyttyjen normien mukaan eivätkä tarjoa samanlaista suojaa kuin varsinaiset paloturvakaapit.
Teollisuus ja laboratoriot
Paloturvakaapit EN 14470-1 ja EN14727 standardien mukaisena. Paloturva 30 tai 90 minuuttia.
Paloturvakaapit on varustettu auki pysyvillä ovilla, jotka sulkeutuvat automaattisesti palon sattuessa (vaatii mallikohtaisesti joko 50 tai 70 asteen lämmönnousun). Ovet ovat myös lukittavat.
Paloturvakaapit sisältävät hyllyt ja valuma-altaan. Mallikohtaisesti suora liitäntä tai lisävarustuksena saatava suodatinyksikkö, joka kytketään ilmanvaihtoventtiiliin.
-
Paloturvakaappi LS-1220
3067,20 € ( alv 0% ) 3803,33 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli LS 1220-EN
- Standardi EN 14470-1 90 min
- Ulkomitat L 1200 mm x S 600 mm x K 2035 mm
- Sisämitat L 1095 mm x S 450 mm x K 1824 mm
- Paino 375 kg
- Valuma-allas 37.5 l
-
Paloturvakaappi LS-620
2343,60 € ( alv 0% ) 2906,06 € ( alv 24% ) Katso lisääPaloturvakaappi, malli LS 620-EN
- Standardi EN 14470-1 90 min
- Ulkomitat L 600 mm x S 600 mm x K 2065 mm
- Sisämitat L 493 mm x S 450 mm x K 1825 mm
- Paloturvakaapin paino 230 kg
- Valuma-allas 17 l
-
Paloturvakaappi malli 22608
2473,20 € ( alv 0% ) 3066,77 € ( alv 24% ) Katso lisääPaloturvakaappi
- Malli 22608
- Standardi EN 14470-1
- Paloturvaluokka 90 min.
- Koko 60 x 60 x 207 cm
- Varustettuna 3 hyllyllä
- Varustettuna valuma-altaalla
- Paino 216 kg
- Väri keltainen
-
Paloturvakaappi malli 22609
3229,20 € ( alv 0% ) 4004,21 € ( alv 24% ) Katso lisääPaloturvakaappi
- Malli 22609
- Standardi EN 14470-1
- Paloturvaluokka 90 min.
- Koko 60 x 120 x 207 cm
- Varustettuna 3 hyllyllä
- Varustettuna valuma-altaalla
- Paino 365 kg
- Väri keltainen
-
Paloturvakaappi SGP 1-30
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGP 1-30
- Standardi EN 14470-1 30 min
- Ulkomitat 635 x 1100 x 550 mm
- Sisämitat 375 x 980 x 472 mm
- Paino 97 kg
-
Paloturvakaappi SGP 1-90
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGP 1-90
- Standardi EN 14470-1 90 min
- Ulkomitat 670 x 1100 x 500 mm
- Sisämitat 530 x 1016 x 350 mm
- Paino 210 kg
-
Paloturvakaappi SGP 2-30
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGP 2-30
- Standardi EN 14470-1 30 min
- Ulkomitat 1960 x 595 x 595 mm
- Sisämitat 1600 x 475 x 515 mm
- Paino 147 kg
-
Paloturvakaappi SGP 2-90
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGP 2-90
- Standardi EN 14470-1 90 min
- Ulkomitat 1960 x 600 x 595 mm
- Sisämitat 1603 x 516 x 483 mm
- Paino 340 kg
-
Paloturvakaappi SGP 3-30
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGP 3-30
- Standardi EN 14470-1 30 min
- Ulkomitat 1960 x 1195 x 595 mm
- Sisämitat 1600 x 1075 x 515 mm
- Paino 226 kg
-
Paloturvakaappi SGP 3-90
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGP 3-90
- Standardi EN 14470-1 90 min
- Ulkomitat 1960 x 1200 x 595 mm
- Sisämitat 1603 x 1116 x 483 mm
- Paino 600 kg
Paloturvakaapit myymälöihin
Palavien nesteiden ja aerosolien varastointiin myymälöissä.
Nämä paloturvakaapit täyttävät helposti näille asetetut SP 2369 luokka 1 normit. Olemme asettaneet tuotteillemme omat vaativammat vaatimukset. Runko on sama kuin paloluokitelluissa arkistokaapeissamme missä on paloluokitus 60 P NT Fire 017 mukaan. Eli runko selviää 60 min palotestin 900 asteessa kaikilta suunnilta.
Myös lasiovessa on käytetty paremman luokituksen lasia kuin mitä SP 2369 luokka 1 edellyttää, lasi on EI30 luokassa. Eli lasi selviää 30 min palotestin.
Securalla on yli 60 vuoden kokemus paloturvakaapeista, eli voitte turvallisin mielin valita markkinoiden tyylikkäimmän ja turvallisimman vaihtoehdon myymäläkaapeiksi.
- Paloturvakaappi standardi SP 2369-1 mukaan
- Standardi versiot 5 ja 6 saatavilla.
- Varustettuna LED valoilla.
- Neljä eri kokoa.
- Erittäin tukeva palobetoni valu rakenne.
-
Paloturvakaappi SGS 210
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGS 210
- Standardi SP 2369-1 versiot 5
- Ulkomitat L 595 mm x S 510 mm x K 1440 mm
- Sisämitat L 495 mm x S 360 mm x K 1200 mm
- Paino 190 kg
-
Paloturvakaappi SGS 330
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGS 330
- Standardi SP 2369-1 versiot 5 ja 6
- Ulkomitat L 865 mm x S 510 mm x K 1440 mm
- Sisämitat L 760 mm x S 360 mm x K 1200 mm
- Paino 225 kg
-
Paloturvakaappi SGS 460
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääMalli SGS 460
- Standardi SP 2369-1 versiot 5 ja 6
- Ulkomitat L 865 mm x S 510 mm x K 1980 mm
- Sisämitat L 760 mm x S 360 mm x K 1730 mm
- Paino 285 kg
-
Paloturvakaappi SGS 990
Katso lisääMalli SGS 990
- Standardi SP 2369-1 versiot 5 ja 6
- Ulkomitat L 1010 mm x S 720 mm x K 2010 mm
- Sisämitat L 900 mm x S 600 mm x K 1780 mm
- Paino 400 kg
Paloturvakaapit litium-akuille
-
Akkukaappi 22611
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääPaloturvakaappi litium-akuille
- Malli 22611
- Standardi EN 14470-1
- Paloturvaluokka 90 min.
- Koko 60 x 60 x 207 cm
- Paino 216 kg
- Varustettuna 3 hyllyllä
- Varustettuna valuma-altaalla
- Väri sininen
-
Akkukaappi 22612
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääPaloturvakaappi litium-akuille
- Malli 22612
- Standardi EN 14470-1
- Paloturvaluokka 90 min.
- Koko 60 x 120 x 207 cm
- Paino 365 kg
- Varustettuna 3 hyllyllä
- Varustettuna valuma-altaalla
- Väri sininen
-
Akkukaappi LB
Katso lisääAkkukaapit
- Kaksi eri kokoa
- Sisäänrakennetut latauspisteet
- Palohälyttimet
- Tuuletusventtiili
- 5 kpl perforoitua hyllyä
- Lukittavat ovet avainlukolla
- Ovissa varoitustekstit
- Kaapeissa sokkelirakenne
- Voidaan siirtää pumppukärryllä
Teollisuus ja laboratoriot
-
Arkistokaappi SA
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääPaloturvallinen arkistokaappi
- Useita eri kokoja
- Paloturvaluokka 60P
- Kestävä pulverimaali
- Hyllyjen määrä kaappien mukaan
- Avainlukko kahdella avaimella
- Lisävarusteena lukittava sisälaatikko
-
Happo / emäs kaappi SFS
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääHappo / emäs kaappi
- Eri malleja
- Happojen ja emästen varastointiin
- Keskenään reagoiville aineille
- Puukuiturakenne
- Kiinteät hyllyt
- Pohjataso
- Paino 100 tai 125 kg
-
Kemikaalikaappi SFM
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääKemikaalikaappi SFM
- Korkealaatuinen peltikaappi kemikaaleille
- Ilman eristystä
- Varustettuna ilmastoinnilla
- Lukittavat ovet
- Saatavina umpiovilla tai lasiovilla
-
Kemikaalikaappi SG
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääKemikaalikaappi SG
- Useita eri kokoja
- Standardi SP 2369-1
- Testattu, ei sertifioitu
- Siirrettävät hyllyt
- Kattoventtiili
- Lukittavat ovet
- Hyllyt toimivat valuma-altaina
-
Kemikaalikaappi YMP
0,00 € ( alv 0% ) 0,00 € ( alv 24% ) Katso lisääKemikaalikaappi
- Laadukas kemikaalikaappi
- Soveltuu esim. kasvinsuojeluaineille ja muille kemikaaleille
- Kaksi eri kokoa
- Tukeva hitsattu rakenne
- Valuma-altaalliset sinkityt hyllyt
- Hyllyjen kantavuus 200 kg / taso
- Ovissa ilmanvaihtoreiät
- Liitäntä ilmanvaihdolle
- Voidaan kiinnittää seinään
- Ovissa kolmipistelukitus
- Säätöjalat
Paloturvakaapit myymälöihin ja teollisuuteen
Paloturvakaappeja on moneen eri käyttötarkoitukseen ja monien eri standardien hyväksymiä. Kaappien runkorakenne voi olla kipsilevy sandwich rakenne ja laadukkaimmillaan palobetoni valua.
Paloturvakaappien käyttötarkoitus usein määrittelee myös rungon rakenteen, suurelle rasitukselle joutuvat saranoinnit, siksi esim. myymälä- ja arkistokaapit vaativat kestävän tukevan rungon.
Jos kyse ei ole suoranaisesta paloturvakaapin tarpeesta, vaan halutaan parempi suoja, esim. arkistokaapeissa rakenne voi olla paloa eristävä, mutta tällaiset kaapit eivät ole palotestattuja hyväksyttyjen normien mukaan.
Secura
Secura Sweden Ab perustettiin 1988, jo on siitä saakka ollut pohjoismaiden markkinajohtaja erilaisten paloturvakaappien kehityksessä.
Paloturvatuotteet pitävät sisällään paloturva- ja kemikaalikaapit sekä happo-emäskaapit.
Lisää turvallisuutta kemikaalien säilytykseen ja käsittelyyn tilaamalla myös paloturva-astiat, paloturvaroska-astiat ja kokoontaitettavat tilapäisaltaat.